Kilpailun aihe

Habitare ´99 oli huonekalusuunnittelukilpailu nuorille muotoilijoille ja arkkitehdeille. Kilpailun aiheena oli kodin kalusteympäristö, ja kilpailutöiden tuli heijastaa tulevaisuuden kodin henkistä ja kulttuurista ilmapiiriä sekä tietoyhteiskunnan mukanaan tuomaa muuttuvaa elämäntapaa. Kilpailijoiden täytyi esittää tähän ympäristöön liittyvä huonekalu tai huonekaluryhmä.

Kilpailun teemassa oivalsimme mahdollisuutemme kertoa oman mielipiteemme siitä, mihin suuntaan tulevaisuudessa arvoja pitäisi rakentaa. Jo ennen kuin aloitimme koko projektia, päätimme, että sitoudumme tekemään työn niin hyvin, että ainoastaan arvokysymykset voivat pudottaa meidät pois jatkosta. Ainakin puolileikillään myös totesimme, että joko voitamme kilpailun tai emme osallistu siihen lainkaan.