Me teimme maailman parhaan television

Puun käyttäminen TV:n maskissa tarkoitti joka maskissa toistuvaa mekaanista työtä, joka maksoi ”hunajaa”. Muovimaski poistaisi ne kustannukset, mutta toisi kalliit työkalukustannukset. Ne pystyttiin kattamaan suuremman tuotantomäärän avulla. Mutta miten kilpailijat tekivät TV-kotelon muovimaskilla? Asian selvittämiseksi tehtiin saksalaiseen TV-koteloteollisuuteen vakoilumatka. Muotoilija kertoi olevansa Salon Radiolaatikko Oy:n suunnittelija ja tulkkina Seppo Halmiselle alan messuilla Saksassa. Siellä puusepänteollisuuden tavarantoimittajat veivät meitä auliisti katsomaan miten kotelotehtaat käyttävät heidän materiaalejaan tuotannossaan. Näimme hienoja ja monimutkaisia valmistustapoja ja päätimme että emme käytä mitään niin hienoa ja kallista.

Meidän tekniikassa muoviosat liitettiin puukehikkoon niittipyssyllä ja säästettiin rutosti työaikaa ja kalliita metalliosia. TV:n ostaja ei kurkista TV:n sisälle. Finlux OBC -sarjasta (OBC = Optimum Brightness Control) oli tarkoitus saada ”kansanauto”, jokaiseen kotiin sopiva TV, jonka käyttäminen onnistuisi ”pihtiputaan mummoltakin”. Suurin osa kilpailijoistamme teki televisioita, joiden kanavien asennus oli vaikeaa ja monimutkaista. Sovittiin, että säätöyksikön toimintaperiaatteet meillä määrittääkin joku sellainen ihminen, jonka elektroniikkataidot vastaavat ”pihtiputaan mummoa”. Siis muotoilija. Muotoilija kirjoitti tekstiä, joka kuvaili kanavien asentamisen, ja Heikki Tupala suunnitteli säätöyksikön, joka teki tempun laakista oikein. Myöhemmin kilpailijoidenkin laitteet alkoivat toimia yhtä helposti.

Muovimaskin avulla TV:n kokoamistyö nopeutui. Säätöyksikkö lukittui painamalla itsekseen paikoilleen ilman ruuvaamisia. Uusi tekniikka poisti osia ”moottorista”, jolloin sen rakenne keveni ja halventui. Finlux OBC oli menestys, joka teki meistä tuottavan perheenjäsenen Lohja-yhtiöön. Kun mallistoa ajateltiin valmistettavan kolme vuotta, sitä tehtiin miltei viisi vuotta.