Muotoilulla salonkikelpoisuutta ja kilpailukykyä
Kulutuselektroniikkatuotteen eli viihde-elektroniikkatuotteen muotoilemisen tärkein päämäärä oli 1970-luvulla ja on yhä sen markkinointiominaisuudet. Se tarkoittaa, että mahdollisimman moni kuluttaja on valmis valitsemaan tuotteen ja maksamaan siitä pyydetyn hinnan. Tämän takia tuotteen ulkonäön arviointi taiteellisin perustein on turhaa, tärkeintä on sen markkinoitavuus. Ulkonäkö on siis sitä parempi, mitä useampaa kuluttajaa se miellyttää. Pyritään siis suunnittelemaan mitä kansa haluaa. Vaikeus on siinä, ettei tiedetä mitä kansa haluaa, tai mikä vaarallisinta, kuvitellaan väärin mitä kansa haluaa.
Kun tuotteen mahdollisilta ostajilta ja myyjiltä kysyttiin mitä ominaisuuksia kehitettävältä tuotteelta haluttiin sen kilpailijoihin verrattuna, vastaukset olivat säännönmukaisesti tällaisia: ”Hyvän näköinen, tekee enemmän uusia temppuja ja on halvempi ostaa”. Heiltä ei saa apua. Onneksi on muoti. Muoti palvelee valmistajia ja sitä ohjaa tekniikan yhdenmukaistuminen, mutta muotia voidaan ohjailla myös keinotekoisesti. Ei ole sattumaa, että uudet autot näyttävät samannäköisiltä. Finluxin tapauksessa se tarkoitti, että vaikka tarvittiin erilaisuutta erottumaan kilpailijoista, erilaisuutta ei saanut olla liikaa.
Tuottajan pitää tuoda markkinoille kilpailun paineista, valmistushinnan halventamistarpeista ja tekniikan kehittymisen johdosta aina ja toistuvasti uutta ja ennennäkemätöntä. Jo tuolloin elektroniikkatuotteiden hinnan kehitys oli laskeva ja uudet tuotteet tekivät yhä enemmän temppuja halvemmalla hinnalla. Varsinkin elektroniikassa vanhat tuotteet happanevat.
Jos aiemmin kulutuselektroniikkateollisuus oli Suomessa nähty tuontia korvaavana teollisuutena, 1970-luvulla panostettiin vientiin. Tuonnin vapautuessa kotimaisten valmistajien hintakilpailukyky oli rapautunut ja vain valmistusmäärien kasvattaminen paransi kilpailukykyä. Valmistushintoja saatiin alas vain vähentämällä ihmistyötä ja satsaamalla uusiin pääomavaltaisiin tekniikoihin, kuten nykyaikaiseksi koettuun muoviin puu- ja metalliosien sijaan. Tämä vaati valmistusmäärien kasvattamista, jotta kalliit työkalut saatiin maksetuksi. Myös ostokomponentteja, joista tuotteet koottiin, sai sitä edullisemmin mitä enemmän osti. Finluxissa muoviosia olivat suunnitelleet Veikko Rintala ja Pauli Saarinen ja uutta muoviosaamista toivottiin myös tulevalta muotoilijalta.
