Tuotesuunnittelun ongelmaratkaisuprosessi on kuin shakkia

Suunnittelen luonnostelemalla yhtäjaksoisesti aamusta iltaan. Työn keskeyttävät vain puhelin ja pikaiset ateriat. Paperia kuluu runsaasti ja näennäisesti piirrokset eivät paljoa muutu, mutta kuitenkin niissä joku kohta on tarkentunut tai poistunut. Katson aihetta eri näkökulmista, edestä, takaa, sivulta ja päältä, joskus myös altapäin etsiäkseni virheitä tai vahvistaakseni mielikuvaani. Säästän luonnokset kuin kirjailija tai tutkija muistiinpanonsa voidakseni palata niihin myöhemmin.

Jatkuvan luonnostelun ideana on, että samalla aivoni työskentelevät materiaalin, rakenteen, kestävyyden, valmistuksen, mittasuhteiden ja detaljien kanssa. Kestävyys, toimivuus, kuljetus, koottavuus, korjattavuus, ulkonäkö ja hinta ovat kaikki lopputuloksen kannalta merkittäviä, samoin kuin valmistuksen edellytykset ja standardit.

Ideat ja ongelmat vaivaavat alitajuntaani yölläkin, joskus en saa unta, joskus ongelman ratkaisu pulpahtaa mieleeni heti aamulla unen ja heräämisen välisenä herkkänä hetkenä. Joskus se on käyttökelvoton, mutta antaa aina ajatuksille uusia lähtökohtia ja varsinkin innostaa jatkamaan työskentelyä.

Työn alla on useampia projekteja. Kun yksi on työpöydällä niin muut kypsyvät alitajunnassa. Piirtämiseen en käytä tietokonetta, vaan luonnostelen mittakaavassa 1:7–8. Piirroksen laadin 1:10, koska siinä mittasuhteet asettuvat paikoilleen. Pyrin piirtämään yksityiskohdat luonnolliseen kokoon eli 1:1, jolloin saan tuntuman esineen fyysisestä koosta, muodosta ja detaljeista. Kun suunnittelutyö ei edisty, vaan alkaa pyöriä kehää, niin lähden ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Kävely tuskin ratkaisee ongelmaa, mutta ainakin se antaa uutta tarmoa.

Ajaessani autolla tehtaalle mallineuvotteluun saatan pysäyttää tienviereen kirjoittamaan tai piirtämään muistiin mieleeni juolahtaneen idean, jottei se haihtuisi taivaan tuuliin. Neuvottelussa näen mallini ensi kerran kolmiulotteisena esineenä. Ensivaikutelma on tärkeä, silloin katson esinettä kuin vierain silmin. Se on aina myös yllättävä: liian pieni, liian suuri tai ei näytä sopusuhtaiselta. Neuvottelut ovat luovia tilaisuuksia, joissa mielipiteitä sinkoilee. Erilaisten kannanottojen keskellä voin hyväksyä vain alkuperäistä visiotani tukevia ajatuksia, muuten hukkaan omintakeisen lähtöideani. Viimeinen mallipalaveri on äärimmäisen tärkeä, sen aikana lyödään malli lukkoon. Prototyypistä tulee tuote, joka lähtee valmistukseen ja jota on enää vaikea muuttaa. Siihen jääneet pienet virheet seuraavat sitä viimeisen tuotesarjan valmistukseen saakka, tarkkanäköisen käyttäjän kiusaksi ja suunnittelijan harmiksi.

Tuotesuunnitteluprosessi on kuin shakin pelaamista. Aloituksessa edetään hyviksi todettujen siirtojen mukaisesti, mutta sitten täytyy noudattaa valittua strategiaa. Siirtovaihtoehtojen runsaudessa yritän taktisilla liikkeillä saada etua ja toisaalta varoa vastahyökkäyksiä ja piileviä ansoja. Yleensä pelaan pikapeliä ja sen hektisessä tempossa saattaa tulla virhesiirtoja, mutta toisaalta pienetkin oivallukset edistävät pelin kulkua. Teollisesti valmistettavassa tuotteessa noudatetaan määrättyjä pelisääntöjä kuten shakissa. Toisten peleistä samoin kuin muiden teoksista oppii ja saa kehitettyä omia kykyjään. Täydellistä esinettä ei kukaan pysty luomaan, mutta sen tulisi olla jokaisen suunnittelijan tavoite.

Pyrin suunnittelemaan esineen, joka on kaunis kuin kedon kukka ja joka auttaa ihmistä arkisissa askareissa kuin uskollinen palvelija. Sen valmistus sujuu ilman pullonkauloja ja se on aina hintaansa arvokkaampi. Parhaimmillaan se kasvaa muotoonsa kuin puu ja on kuitenkin helposti monistettavissa. Ihanne-esineeni ilahduttaa käyttäjäänsä vuodesta toiseen ja patinoituu tämän mukana. Lopulta tultuaan tiensä päähän se sulautuu takaisin luontoon.