Linnonmaa Anne

Luonnos Anne Linnonmaan mallistokirjasta

Anne Linnonmaa valmistui Taideteollisen korkeakoulun vaatesuunnittelun osastolta vuonna 1977. Valmistuttuaan hän työskenteli mm. Kuusisen, Teinituotteen, Scantexin ja Selma Toivosen suunnittelijana, kunnes perusti vuonna 1984 oman suunnittelutoimiston IdeAnne Oy:n. Yrityksensä kautta hän suunnitteli mallistoja koti- ja ulkomaisille yrityksille ja hankki vankan ammattitaidon ja pohjan oman tuotemerkin perustamiselle.

Linnonmaa tunnetaan erityisesti omasta neulemallistostaan, jonka hän lanseerasi vuonna 1991. Anne Linnonmaa Ecological Fashion -neulemalliston liikeideana oli tinkimätön ekologinen laatu yhdistettynä designiin. Materiaaleina käytettiin vain biologisesti viljeltyä, orgaanista puuvillaa Perusta sekä muita ekologisia materiaaleja.  Linnonmaa onkin ekologisen designin pioneeri Suomessa ja ensimmäisten joukossa myös maailmanlaajuisesti. Aluksi toiminta tapahtui alihankintana, mutta vuonna 1999 Linnonmaa osti neulealihankkijansa Mikkelissä, jonka jälkeen valmistus jatkui omassa tehtaassa. Vuonna 2007 Linnonmaa myi tuotemerkkinsä Virke Oy:lle, mutta osti sen takaisin vuonna 2012 Virke Oy:n konkurssin jälkeen.

Anne Linnonmaa on tehnyt suunnittelutyönsä ohella myös runsaasti opetus- ja luennointitehtäviä ja toiminut oman ammattikuntansa edustajana erilaisissa luottamustehtävissä. Lisäksi hän on saanut uransa varrella lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, kuten Vuoden Muotitaitelija -palkinto vuonna 1999 ja Kultainen Vaatepuu -palkinto vuonna 2003. Vuonna 2005 hän sai kunnain suunnitella presidentti Tarja Halosen Linnan juhlien puvun.

Anne Linnonmaan arkisto sisältää aineistoja koko hänen suunnittelijan uransa ajalta. Erityisen runsaasti arkistosta löytyy Ecological Fashion -mallistoon liittyviä aineistoja, kuten mallistokirjoja vuosilta 1994–2011, esitteitä, valokuvia sekä vaatteita. Katso arkiston luettelo ja digitoidut aineistot tästä ja tästä.