Designarkiston työpajaviikkojen satoa Aikakoneessa
20.10.2025Designarkiston työpajaviikot järjestettiin tänä syksynä hybridimallilla eli osa toteutettiin arkiston tiloissa, osa kouluilla ympäri Mikkeliä. Halusimme varmistaa, että myös kauempana sijaitsevat koulut pääsevät mukaan. Ensimmäistä kertaa mukana oli myös sairaalaopetuksessa olevia nuoria. Yhteensä 265 oppilasta ja toisen asteen opiskelijaa opettajineen osallistui työpajoihimme. Marraskuun alussa suuntaamme vielä Haukivuoren yhtenäiskoululle ohjaamaan viimeisen työpajan.
Työpajojen teemat olivat Katukuva vuonna 2070 ja Oma mainostoimisto, joista opettajat saivat valita ryhmälleen sopivan aiheen. Elkan Aikakoneessa voi nyt käydä ihailemassa opplaiden työpajoissa tekemiä harjoitustöitä. Sieltä löytyy Rantakylän yhtenäiskoulun, Anttolan yhtenäiskoulun, Ristiinan yhtenäiskoulun, Mikkelin lukion, Etelä-Savon ammattiopiston sekä Mikkelin Lyseon koulun oppilaiden tekemiä tulevaisuuden katukuvavisioita sekä Otavan koulun, Kalavankankaan koulun, Lähemäen koulun, Etelä-Savon ammattiopiston, Mikkelin lukion ja Mikkelin Lyseon koulun oppilaiden suunnittelemia mainosjulisteita. Tutustu Aikakoneeseen täällä.
Lämmin kiitos kaikille oppilaille, opiskelijoille ja opettajalle, jotka osallistuitte työpajoihimme!